Kuten jo sanottu, olen lukiossa. Ensimmäistä vuotta nyt takana kaksi jaksoa, elämäni toinen koeviikko ohi. Kun viime syksynä lukiomessuilla sain tän loistavan ahaa-idean mennä lukioon, tiesin kyllä että en sitä helpointa tietä valinnut. Mutta en osannut aavistaa, että tulisin tekemään läksyjä jopa kolme tuntia päivässä, kirjoittamaan kirjotelmia keskellä yötä ja jättään menoja väliin koeviikon takia. Toisinaan tuntuu, että tän työmäärän alle kuolee. Hitaasti mutta varmasti.
Aina sanotaan, että pitää elää hetkessä. Joten voin sanoa tekeväni niin, kun siinä illan hämärtyessä istun satametrinen tatti otsassa mun huoneen lattialla alleviivaamassa koealueen tärkeimpiä asioita, enkä aattele sitä päivää, kun valkonen lakki on päässä painamassa kampausta lyttyyn ja tuskan hiellä ja verellä ansaittu todistus on viimein kädessä. Sitä päivää kun vihdoin ja viimein olen ylioppilas.
On lukiossa jotain hyvääkin.
Itsenäisyys. Saan ite päätää mitä aineita haluan opiskella, mitä tulevaisuudessa tuun tarvitsemaan. Opettajat eivät myöskään hengitä niskaan, vaan me opiskelijat hoidetaan kertaukset, uusinnat ja perusopiskelu ihan itte.
On valinnaisia kursseja pakollisten lisäksi. Ei pakkoruotsin taaplaaminen tunnu iha niin puuduttavalta, kun on lukujärjestyksessä jotai kivaakin.
Koeviikolla kynnys lähteä kouluun lökäreissä ja ilman meikkiä on pienempi x)
Ja saan aikaa miettiä mitä ihmettä haluan isona tehdä...
- emmi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti